Palokuntatoiminnan uutiskirje 10/2022
|
|
Vaikuta palokuntanuorisotoiminnan tulevaisuuteen - vastaa ja voita 50 euron lahjakortti Palokuntaan-verkkokauppaan
SPEKillä on käynnissä palokuntanuorisotoiminnan uudistamishanke, johon liittyen nyt kerätään palokuntanuorilta sekä heidän kouluttajiltaan ja ohjaajiltaan ajatuksia palokuntanuorisotyöstä. Mikä toimii, mikä ei?
Vastaa kyselyyn sunnuntaihin 23.10.2022 mennessä. Voit vastata suomeksi tai ruotsiksi.
Kyselyihin vastataan nimettömänä ja vastaaminen vie noin 10-15 minuuttia. Vastata voi esimerkiksi osana viikkoharjoituksia. Vastaajien kesken arvotaan kaksi 50 euron lahjakorttia Palokuntaan-verkkokauppaan.
Palokuntanuorisotoiminnan uudistamishankkeen tarkoituksena on uudistaa muun muassa nuorten koulutusjärjestelmää, kursseja sekä kilpailu- ja leiritoimintaa. Hanke pyrkii lisäämään palokuntatoiminnan veto- ja pitovoimaa. Kyselyiden perusteella nuorisotoimintaa tullaan kehittämään toivottuun suuntaan.
|
|
Nyt etsitään vuoden 2022 palokuntanuorisotyöntekijää
Onko palokunnassasi henkilö, joka on edistänyt tai tukenut ansiokkaasti palokuntanuorisotoimintaa kuluvan vuoden aikana? Tunnustus myönnetään vuosittain huomionosoituksena erittäin ansiokkaasta ja menestyksekkäästä viimeaikaisesta työstä palokuntanuorisotoiminnan hyväksi.
Tee esitys vuoden 2022 palokuntanuorisotyöntekijästä viimeistään sunnuntaina 19.3.2023.
|
|
Palokuntatoimikunnan alaiset Harrastus- ja Palvelutyöryhmät kokoontuivat seminaariviikonloppuun
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Palokuntatoimikunnan alaiset Palvelu- ja Harrastustyöryhmät kokoontuivat Padasjoelle SPEKin kurssi- ja leirikeskukseen Palotarukselle 16.-18.9.2022 työryhmien seminaariviikonloppuun, jonka yhteydessä työryhmät pitivät myös kokouksensa.
Seminaari tarjosi osallistujille laajan kattauksen ajankohtaista tietoa muun muassa pelastusalan tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, palokuntien kehittämisestä ja kehittymisestä, rikostaustaotteiden merkityksestä sekä hallinnointikanta HAKAn nykyisistä ja tulevista ominaisuuksista ja hyödyistä.
|
|
Päivä paloasemalla -tapahtuma järjestetään jälleen lauantaina 26.11.2022
Marraskuussa paloasemien ovet avautuvat vihdoin livenä!
Päivä Paloasemalla -tapahtumassa on luvassa paljon erilaista hauskaa ja opettavaista toimintaa perheen pienimmille kuin vanhemmillekin. Ottakaa mukaan lapset, kaverit, vanhemmat sekä isovanhemmat ja tulkaa viettämään ikimuistoista Päivä Paloasemalla -tapahtumaa ympäri Suomen.
Voit tarkistaa lähimmät avoimet paloasemat osoitteessa:
https://paloturvallisuusviikko.fi/paiva-paloasemalla/
Ja jos oma paloasemasi ei ole vielä ilmoittautunut mukaan, niin vielä ehtii. Valitettavasti materiaaleja ei voida enää lähettää, mutta on tärkeää saada kaikki tapahtumassa mukana olevat paloasemat kartalle.
|
|
 |
Tutustu päivitettyyn Palokuntien toimintaohjelmaan vuosille 2023-2027
Tutustu Yleisessä palokuntalaiskokouksessa heinäkuun alussa hyväksyttyyn päivitettyyn Palokuntien toimintaohjelmaan, joka tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen. Päivitettyä toimintaohjelmaa on työstetty SPEKin valtakunnallisessa Palokuntatoimikunnassa ja sen alaisissa työryhmissä. Päivitykseen ovat osallistuneet myös SPPL ja SSPL.
Palokuntien toimintaohjelma 2023-2027
|
|
 |
Palokuntien toiminnan suunnittelun ja seurannan tueksi kehitettiin Liekki-työkalu
Palokuntien toimintaohjelman tueksi luodun Liekki-työkalun tavoitteena on kannustaa, haastaa, ohjata ja tukea palokuntia kehittämään toimintaansa pitkällä aikajänteellä tavoitteellisesti. Työkalun avulla palokunta saa tärkeää palautetta omasta toiminnastaan, löytää omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, tunnistaa nykytilanteensa ja kehittämiskohteita sekä kehittyy tavoitteellisen toiminnan kautta.
Tutustu Liekki-työkaluun
|
|
|
CTIF-seminaari: Lentoasemien pelastustoiminta
25.10.2022 klo 9-15.15
Mitä pitää sisällään pelastustoiminnan sähköinen PTJ-käsikirja ilmaliikenneonnettomuuksissa? Miten suunnitella ja toteuttaa onnistunut yhteistoimintaharjoitus? Mitä uutta on EASA:n säädöksissä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen Lentoasemien pelastustoiminta -seminaarissa tiistaina 25.10. klo 9-15.15. Hybriditilaisuutena toteutettava seminaari järjestetään nyt jo kuudetta kertaa, tällä kertaa yhteistyössä CTIF Suomen, Finavian, Pelastusopiston ja Traficomin kanssa. Tilaisuuden mahdollistaa Palosuojelurahasto. Lähiosallistujien määrä on rajattu. Muutokset ohjelmaan mahdollisia. Mahdolliset koronarajoitukset tullaan ottamaan huomioon toteutuksessa.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 18.10.
|
|
|
Päivä Paloasemalla -tapahtuma
26.11.2022
Marraskuussa paloasemien ovet avautuvat vihdoin livenä, kun Päivä Paloasemalla -tapahtumaa vietetään paloasemilla ympäri Suomen marraskuun lopussa.
Päivä Paloasemalla -tapahtumassa on luvassa paljon erilaista hauskaa ja opettavaista toimintaa perheen pienimmille kuin vanhemmillekin. Ottakaa mukaan lapset, kaverit, vanhemmat sekä isovanhemmat ja tulkaa viettämään ikimuistoista Päivä Paloasemalla -tapahtumaa ympäri Suomen.
Katso tapahtumaan osallistuvat paloasemat kartalta
|
|
|
Palosuojelurahaston infotilaisuus sopimuspalokunnille avustushauista
14.12.2022 klo 18-19, verkossa
Palosuojelurahasto järjestää 14.12.2022 klo 18-19 infotilaisuuden sopimuspalokunnille avustusten hakemisesta ja käytöstä. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen 12.12. mennessä osoitteeseen psr.sm@govsec.fi. Aihekenttään kirjoitetaan: Kysymyksiä infoon. Infotilaisuus järjestetään verkossa.
Löydät osallistumislinkin täältä
|
|
|