Palokuntatoiminnan uutiskirje 7-8/2022
|
|
Viime hetket aikaa osallistua Palokuntalaistarina-videokilpailuun
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Palokuntapalvelut järjestää palokunnille palokuntalaistarina-videokilpailun 15.6.-31.8.2022, jolla pyritään nostamaan vapaaehtoisten palokuntien ja palokuntaharrastuksen tunnettuutta Suomessa.
Palokunnissa on yhtä monta tarinaa kuin on palokuntalaistakin. Onko palokunnassasi joku, jonka tarina on vain odottanut kertomistaan. Jakakaa tarina somessa ja ilmoittautukaa mukaan kilpailuun elokuun loppuun mennessä! Palkintona lahjakortti Palokuntaan-verkkokauppaan.
|
|
Kenestä Vuoden palomies 2022?
Tuleeko mieleesi henkilöä, joka ansaitsisi tänä vuonna Vuoden palomies -arvonimen? Erityisillä perusteilla voidaan Vuoden Palomieheksi valita myös ryhmä tai yhteisö.
Valintaperusteita ovat mm. esimerkillinen toiminta, useiden vuosien ansiokas työ pelastusalalla, erityistä tunnustusta ansaitseva pelastustehtävän suoritus tai huomattavaa urheutta tai uhrautuvuutta osoittava teko.
Jätä ehdotuksesi 30.9.2022 mennessä.
|
|
On taas aika ehdottaa turvallisuuspalkintojen saajia sekä vuoden vapaaehtoista
Tällä hetkellä on käynnissä kaksi erilaista tunnustuspalkinnon ehdokashakua: Finnish Security Awards sekä Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen. Rohkaisemme palokuntia ja palokuntatoiminnassa mukana olevia tekemään ehdotuksensa tunnustusten saajiksi.
Finnish Security Awardsissa palkitaan esimerkiksi Turvallisuustyön vapaaehtoinen ja Vuoden turvallisuusteko. Lähetä ehdotuksesi palkinnon saajista vaikka heti tai viimeistään lauantaina 1.10.2022.
Vuoden vapaaehtoinen on Kansalaisareenan tunnustuspalkinto, jonka tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Ehdokkaan ilmoittamiseksi tarvitaan suostumus henkilöltä itseltään. Ehdota Vuoden vapaaehtoista 2022 viimeistään 5.9.2022.
|
|
SPEKin uudistunut palokuntakouluttajakoulutus sai Siviksen laatumerkin
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tarjoamaa palokuntakouluttajakoulutusta on uudistettu. Uusi palokuntakouluttajakoulutus luotiin täydentämään Pelastusopiston ryhmänjohtajakurssin tarjoamaa osaamista. Nykymallin kouluttajakurssi on suunnattu kaikille palokuntalaisille ikään tai toimintoon katsomatta.
Uudistunut kouluttajakoulutus on saanut Opintokeskus Siviksen Laadukasta järjestökoulutusta -laatumerkin. Laatumerkki kertoo, että koulutus on läpikäynyt opintokeskus Siviksen laadunarviointiprosessin ja koulutus on todettu laadukkaaksi, osaamista tuottavaksi ja jatkuvasti kehittyväksi.
|
|
|
Kansainväliset CTIF-palokuntakilpailut keräsivät 2600 palokuntalaista Celjeen
Celjessä, Sloveniassa 17.-24.7.2022 järjestettyihin CTIF-palokuntakilpailuihin osallistui kaikkiaan lähes 200 joukkuetta 2600 kisaajan voimin 20 eri maasta. Suomesta mukana oli yhdeksän joukkuetta sekä tuomareita, tulkkeja ja muita edustajia.
Myös Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön palokuntapalveluiden tiimi kävi seuraamassa kilpailuja paikan päällä ja hakemassa ideoita palokuntatoiminnan kehittämiseen.
|
|
 |
Sopimuspalokuntaviikko järjestetään 22.-28.8.2022
135 sopimuspalokuntaa on mukana historian ensimmäisessä Sopimuspalokuntaviikossa, jossa tuodaan esille sopimuspalokuntatoimintaa, toiminnan monimuuotoisuutta ja halutaan madaltaa kynnystä liittyä mukaan sopimuspalokuntaan. Sopimuspalokuntaviikko on yksi osa Jokilaaksojen pelastuslaitoksen Sopimuspalokuntien elinvoimaisuuden kehittäminen harva-alueella -hanketta.
Lue lisää
|
|
|
Sopimuspalokuntaviikko
22.-22.8.2022
Sopimuspalokuntaviikossa, jossa tuodaan esille sopimuspalokuntatoimintaa, toiminnan monimuuotoisuutta ja halutaan madaltaa kynnystä liittyä mukaan sopimuspalokuntaan. Sopimuspalokuntaviikko on yksi osa Jokilaaksojen pelastuslaitoksen Sopimuspalokuntien elinvoimaisuuden kehittäminen harva-alueella -hanketta.
Lue lisää
|
|
|
Presidents' Forum kehittämisseminaari palokuntien puheenjohtajille
2.-4.9.2022, Silja Serenade
SPEKin Presidents' Forum kokoaa palokuntien puheenjohtajat ja päälliköt yhteen arvioimaan ja kehittämään palokuntien toimintaa syyskuun alussa Silja Serenadelle. Tilaisuudessa perehdymme muun muassa palokuntatoiminnan tulevaisuusskenaarioihin ja toimintaohjelmallisiin tavoitteisiin sekä palokuntien toiminnan suunnittelun ja seurannan tueksi kehitettyihin työkaluihin.
Lue lisää
|
|
|
Sopimuspalokuntien opintopäivä - Täydentävät sammutusmenetelmät
17.9.2022
Suomen Palopäällystöliiton (SPPL) Vapaaehtoispalokuntatoiminta-jaosto järjestää sopimuspalokuntien päällystölle ja ryhmänjohtajille suunnatun opintopäivän lauantaina 17.9.2022 Porissa, Turvallisuuskeskuksen (ent. Länsi-Suomen pelastusharjoitusalue) alueella. Käytännön harjoituksissa aiheena on täydentävät sammutusmenetelmät. Koulutuksen tarkempi sisältö vahvistuu elokuun aikana. Viimeinen ilmoittautumispäivä 31.8.2022.
Lue lisää SPPL:n nettisivuilta ja ilmoittaudu
|
|
|
Vauriopuukoulutuksen opintopäivät
28.-29.10.2022
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjestää vauriopuukoulutuksen opintopäivät Evolla 28.–29.10.2022. Tavoitteena on, että opintopäivien jälkeen osallistuja osaa suorittaa turvallisilla työmenetelmillä vaativia myrskyvauriopuiden raivauksia sekä osaa organisoida laadukkaita vauriopuiden raivauksen viikkoharjoituksia. Koulutuksesta vastaavat Hämeen ammatti-instituutin metsätalouden opettajat.
Lue lisää ja ilmoittaudu
|
|
|
|