Uutiset

Uutiset

Kreikan maastopalojen sammutukseen osallistuvat Suomalaiset pelastustyöntekijät saavat ohjeita savuisessa maastossa. Kuvassa viisi henkilöä varusteet päällä.

Julkaistu 10.08.2022

Kymmenet suomalaiset pelastustyöntekijät apuna Kreikan maastopaloissa

Suomesta on lähtenyt loppukesän aikana kymmeniä pelastustyöntekijöitä Kreikkaan auttamaan laajojen maastopalojen sammutustöissä. Mukana on niin vakituisia pelastajia kuin sopimuspalokuntalaisiakin. 

Kreikka on pyytänyt kansainvälistä apua maastopalojen sammuttamiseen niin Suomesta kuin muistakin Euroopan maista, jotta maassa vältyttäisiin tänä vuonna viime kesän kaltaisilta maastopalojen aiheuttamilta tuhoilta. 

Ensimmäinen ryhmä suomalaispelastajia saapui Kreikkaan elokuun alussa. Tässä ryhmässä oli mukana myös Siilinjärven paloaseman sopimuspalokuntalainen, Veli Hertteli. 

– Valinta ulkomaantehtävälle tuntui uskomattomalta, Veli sanoo. 

– En olisi koskaan osannut kuvitella harrastukseni vievän ulkomaille, mutta nyt olen täällä Kreikassa. Olen erittäin otettu tästä. Oli hienoa päästä mukaan maastopalomuodostelmaan. 

Koulutuksen kautta matkaan 

Ennen lähtöä Veli ja muut Kreikkaan suunnanneet pelastustyöntekijät kävivät Pelastusopiston järjestämän koulutuksen, joka antoi pelastajille hyvän pohjan maastopalotehtävälle osallistumiseen. 

– Sammutustehtävällä vastassa olivat heti olosuhteet, joista oppimateriaalissa oli kerrottu.

– Maasto täällä on vaikeakulkuista ja koko ajan täytyy olla sataprosenttinen kontrolli omaan liikkumiseen, tekemiseen ja ympärillä tapahtuviin asioihin, Veli kertoo. 

Kuivassa maastossa palot etenevät todella nopeasti. Kuva: Veli Hertteli.

Vieras kieli, ympärillä pörräävät lentokoneet ja helikopterit sekä Suomeen verrattuna erilainen ilmasto ovat tuoneet omat haasteensa. Sammutusoperaatioon osallistuminen vaatiikin hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa, jotta on valmis kohtaamaan haasteet, joita kansainvälinen pelastustoiminta tuo tullessaan. 

– Lisäksi mielessä pyörii toki kotiasiat, kun on kaksi viikkoa poissa, Veli lisää. 

Kokemusta ja oppia tulevaan 

– Tämä on kuitenkin jo tähän mennessä ollut erittäin hieno kokemus! Täällä on Suomesta huippujengi. Paikalliset ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ja homma on toiminut muiden maiden pelastajien kanssa hyvin. 

Veli kertoo, että ensimmäisen viikon aikana suomalaiset ovat päässeet tutustumaan paikallisiin sammutustyön toimintamalleihin ja saaneet siihen myös käytännön koulutusta oikealla maastopalotehtävällä.

Kreikkalaiset pelastustyöntekijät näyttävät mallia työjohtoselvityksestä. Kuva: Veli Hertteli.

Suomalaisryhmät työskentelevät Kreikan maastopalojen sammutustöissä kaksi viikkoa kerrallaan. Elokuun puolivälissä ensimmäinen suomalaisista pelastustyöntekijöistä koostuva ryhmä palaa tehtävältä Suomeen ja seuraava ryhmä lähtee matkaan. 

Tehtävälle osallistuvat suomalaiset pelastustyöntekijät tuovat varmasti mukanaan uutta oppia ja näkökulmia, joita voidaan hyödyntää myös Suomen maastopalojen sammutustöissä tulevaisuudessa. 

Uusimmat