Julkaistu 19.08.2022
On taas aika ehdottaa turvallisuuspalkintojen saajia sekä vuoden vapaaehtoista
Tällä hetkellä on käynnissä kaksi erilaista tunnustuspalkinnon ehdokashakua: Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen sekä Finnish Security Awards. Rohkaisemme palokuntia ja palokuntatoiminnassa mukana olevia tekemään ehdotuksensa tunnustusten saajiksi.
Palokuntatoiminnassa mukana olevien ehdokkaiden esille tuominen valtakunnallisten tunnustuspalkintojen äänestyksissä on yksi tapa tehdä arvokasta ja merkityksellistä vapaaehtoista palokuntatoimintaa tunnetuksi.
Tällä hetkellä on käynnissä kaksi erilaista tunnustuspalkinnon ehdokashakua: Finnish Security Awards sekä Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen.
Ehdota Finnish Security Awards -turvallisuuspalkintojen saajia!
Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot jakaa Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti. Palkitsemisen tarkoituksena on nostaa esiin turvallisuusalan esimerkillistä turvallisuustoimintaa ja -innovaatioita. Ensimmäisen kerran palkinnot jaettiin vuonna 2015. Lähetä ehdotuksesi vaikka heti tai viimeistään lauantaina 1.10.2022.
Palkittavaksi etsitään esimerkillisiä ihmisiä, yrityksiä, toimijoita, turvallisuustekoja ja innovaatioita.
Löytyisikö palokuntalaisista esimerkiksi:
Turvallisuustyön vapaaehtoinen
Jaetaan vapaaehtoiselle tai vapaaehtoisryhmälle, joka on esimerkillisellä tavalla kunnostautunut jonkin turvallisuuteen liittyvän osa-alueen vapaaehtoistoiminnassa.
Vuoden turvallisuusteko
Jaetaan henkilölle, ryhmälle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on yllättänyt positiivisella turvallisuuteen liittyvällä päätöksellä tai teolla. Palkinto voidaan myös antaa epäitsekkäästä ja rohkeasta toiminnasta vaara- tai onnettomuustilanteessa.
Lähetä ehdotuksesi viimeistään 1.10. osoitteessa https://www.finnishsecurityawards.fi/ tai sähköpostilla palkinnot@turvallisuus.com.
Viime vuonna palkittiin nuoriso-osaston johtaja Jari Heikkilä Mäntsälän VPK:sta Turvallisuustyön vapaaehtoisena, ja Sievin VPK ja Ylivieskan PVPK saivat Vuoden turvallisuusteko-kunniamaininnan.
Kuka palokuntalainen ansaitsisi Vuoden vapaaehtoinen -tunnustuksen?
Vuoden vapaaehtoinen on Kansalaisareenan tunnustuspalkinto, jonka tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.
Vuoden vapaaehtoinen voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen. Palokuntatoiminnasta löytyy varmasti hyviä ehdokkaita!
Ehdokkaan ilmoittamiseksi tarvitaan suostumus henkilöltä itseltään, hänen yhteystietonsa sekä perustelut, miksi juuri kyseinen henkilö ansaitsee Vuoden vapaaehtoinen -arvonimen.
Ehdota Vuoden vapaaehtoista 2022 viimeistään 5.9.2022 osoitteessa https://kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/.
Ehdotusvaiheen jälkeen Vuoden vapaaehtoista voi äänestää 3.–24.10.2022 Kansalaisareenan verkkosivuilla julkaistavalla äänestyslomakkeella tai kirjeitse postitse.
Vuoden vapaaehtoinen palkitaan 2.12.2022.