Tule mukaan palokuntaan!

Viisi syytä liittyä palokuntaan

  • Yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen iloa.
  • Edullinen ja monipuolinen harrastus kaikille palokuntatoiminnasta kiinnostuneille.
  • Yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa.
  • Opit turvallisuuteen liittyviä taitoja, kuten alkusammutusta ja ensiapua.
  • Mahdollisuus omien valmiuksien ja osaamisen käyttämiseen toisten avuksi ja hyödyksi​.

Mukaan matalalla kynnyksellä

Palokuntatoiminta on kaikille avointa toimintaa, johon pääsee mukaan ilman koulutusta. Harrastustoiminnan puolella on valittavana monia eri tehtäviä oman elämäntilanteen ja kiinnostuksen mukaan. Palvelutoiminta, kuten hälytystoiminta, vaatii enemmän sitoutumista, säännöllistä harjoittelua ja koulutusohjelman mukaisten kurssien suorittamista päästäkseen osallistumaan hälytystehtäviin.

Tutustu tarkemmin palokuntatoimintaan Suomessa

Palokuntien harrastustoiminta mahdollistaa palokuntien elinvoimaisuuden ja jatkuvuuden.

Palokunta hoitaa uuden jäsenen perehdyttämiskoulutuksen, joka sisältää perustiedot ja -taidot palokunnan toiminnoista ja tavoista. Lisäksi palokunta tarjoaa palokuntalaisille tarvittavat työvälineet ja asianmukaiset varusteet.

Monien mahdollisuuksien palokunta

Palokunnissa tarvitaan monenlaista osaamista sekä tekijöitä esimerkiksi nuorten ohjaajiksi, leireille ja erilaisiin tapahtumiin. Palokuntien toiminta on yleensä jakautunut osastoiksi tai toiminnoiksi, joiden nimitykset ja tehtävät saattavat vaihdella.

Etsi lähin palokuntasi ja tule tutustumaan toimintaan. Voit myös jättää yhteystietosi alla olevalla lomakkeella, niin autamme sinua löytämään lähimmän palokuntasi.

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä ja autamme löytämään lähimmän palokunnan.

Haluatko tilata uutiskirjeen?