Sopimuspalokuntaviikko

Sopimuspalokuntaviikkoa vietetään tänä vuonna 21.–27.8.2023. Haluamme innostaa palokuntia rekrytoimaan uusia jäseniä sekä kertomaan palokuntatoiminnan monipuolisuudesta valtakunnallisesti. Yksi tärkeistä tavoitteista on myös palokuntatoiminnan tunnettuuden lisääminen.

Ensimmäinen Sopimuspalokuntaviikko järjestettiin viime vuonna osana Jokilaaksojen pelastuslaitoksen Sopimuspalokuntien elinvoimaisuuden kehittäminen harva-alueella -hanketta. Tämän vuoden teemaviikosta vastaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.

Tältä sivulta löydät tietoa Sopimuspalokuntaviikon

  • paikallisista tapahtumista
  • ajankohtaisista webinaareista palokuntalaisille
  • rekrytointi- ja somemateriaaleista.

Mitä Sopimuspalokuntaviikolla tapahtuu?

Palokunnat esittelevät viikon aikana toimintaansa avoimissa viikkoharjoituksissa tai jalkautumalla omalle alueelleen. Lauantaina 26.8. vietetään palokuntien yhteistä rekrytointipäivää.

Jo palokuntatoiminnassa mukana oleville järjestetään ajankohtaisia webinaareja. Viikko huipentuu Suomen Sopimuspalokuntien Liiton vuoden sopimuspalokunnan julkistamiseen.

Paikalliset tapahtumat

Kaarinan VPK

Lauantaina 26.8. klo 12–15 pidämme yleisölle avoimen tapahtuman asemallamme osoitteessa Kirkkotie 26 Turku. 

Kustavin VPK

Avoimet viikkoharjoitukset maanantaina 21.8. klo 18–20 Kustavin paloasemalla osoitteessta Koulutie 2. Grilli kuumana, tarjolla makkaraa ja mehua. Tervetuloa!

Kuusiston VPK

Palokunta esittelee toimintaa maanantaina 21.8. klo 18, keskiviikkona 23.8. klo 18 ja lauantaina 26.8. klo 19.

29.8 klo 18 sinulla on mahdollisuus tulla asemallemme testaamaan kuntotestirataa sekä tutustumaan palokunnan kalustoon ja toimintaan! Testiradan saa suorittaa täysin oman kunnon mukaan.

Lemun VPK

Keskiviikkona 23.8. nuorten avoimet harjoitukset klo 17.30–19 sekä hälytysosaston harjoitukset klo 19–21 paloasemalla.

Olemme mukana lauantaina 9.9. Lemust leippä -markkinoilla.

Muurlan VPK

Osallistumme Muurlan Wanhanajan markkinoille lauantaina 26.8. Markkinat pidetään klo 11–14 Muurlan opiston pihapiirissä.

Paimion VPK

Avoimet viikkoharjoitukset torstaina 24.8. klo 18. Pintapelastusharjoitus, Ankkalammen maauimala, Paimio.

Perniön VPK

Avoimet viikkoharjoitukset

Piikkiön VPK

Tutustumisilta sopimuspalokuntatoimintaan torstaina 31.8.2023 klo 18–20 Piikkiön paloasemalla.

Rantakulman VPK

Avoimet viikkoharjoitukset: tiistaina 22.8. klo 18 nuoriso-osasto ja torstaina 24.8. klo 18 hälytysosasto.

Kaikille avoin alkusammutusharjoitus tiistaina 22.8. klo 19.

Rymättylän VPK

Tiistaina 22.8 klo 18 avoin viikkoharjoitus hälytysosaston toiminnasta kiinnostuneille.

Lauantaina 26.8 klo 11–13 paloasemalla avoimet ovet ja pientä tehtävää halukkaille.

Palokuntanuorten syyskauden aloitus ja info uusille kiinnostuneille sekä vanhemmille maanantaina 4.9 klo 18.

Yläneen kirkonkylän vapaaehtoinen palokunta ry.

Avoimet viikkoharjoitukset

Euran VPK

Avoimet viikkoharjoitukset maanantaina 21.8.

Huhtamon VPK

Torstaina 24.8. on harjoitukset ja avoimet ovet asemalla.

Huittisten VPK

Avoimet viikkoharjoitukset torstaina 24.8 klo 18–20.

Jämijärven VPK

Hälytysosaston harjoitukset torstaina 24.8. klo 18–20. Avoin kaikille!

Kauttuan Tehtaiden VPK

Avoimet viikkoharjoitukset 

Lauantaina 26.8. rekrytointitapahtuma

Kiukaisten VPK

Avoimet viikkoharjoitukset maanantaina 21.8. klo 19–21.

Kukonharjan VPK

Järjestämme torstaina 24.8. asemalla viikkoharjoituksen, jota voi tulla seuraamaan. Arvontaa ja makkaratarjoilu.

Köyliön VPK

Järjestämme avoimen harjoituksen tiistaina 22.8. klo 18–20.

Lapin VPK

Järjestämme avoimet viikkoharjoitukset, joita voi tulla seuraamaan.

Panelian VPK

Avoimet viikkoharjoitukset maanantaina 21.8. Nuoriso-osasto klo 17–18.30 ja hälytysosasto klo 19–21.

Suttilan VPK

Avoimet viikkoharjoitukset torstaina 24.8. klo 18–20.

Ulvilan VPK

Järjestämme avoimen harjoituksen tiistaina 22.8. klo 18–20.

Uudenkoiviston VPK

Avoimet viikkoharjoitukset sunnuntaina 27.8. klo 17 alkaen.

Lahden VPK

Maanantaina 21.8. palokunnan harjoitukset viedään julkiselle paikalle Vesijärven rantaan, Proomukadun päähän. Tervetuloa seuraamaan klo 18.15–19.30!

Padasjoen VPK

Lauantaina 12.8. olemme mukana Harrastemessuilla ja Padasjoki Liikkeellä -päivässä klo 10–13 Mainiemen sahalla.

Avoimet viikkoharjoitukset tiistaina 22.8. klo 18 paloasemalla. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet (myös muut kuin hälytysosastolaiset) saavat tulla tutustumaan toimintaamme.

Lauantaina 26.8. rekrytointitapahtuma klo 13–15 rekrytointitapahtuma paloasemalla osoitteessa Majavatie 6. 

Vesikansan VPK

Tervetuloa tutustumaan toimintaan lauantaina 26.8. kello 10–13. Osoite Ilmontuntie 73, Kalliola (Hollola). Luvassa kaluston, aseman ja palokuntatoiminnan esittelyä, alkusammutusharjoittelua, paloturvallisuusneuvontaa, kahvia, mehua ja pullaa, makkaraa ja arpajaiset.

Kuopion Palokuntayhdistys ry.

Lauantaina 26.8. klo 11–15 rekrytointitapahtuma K-Market Pirtinportin piha-alue, Sipulikatu 2 Kuopio. Paikalla on sammutusauto ja kaluston esittelyä. Kerromme yhdistyksemme ja sopimuspalokunnan toiminnasta.

Kuopion VPK

Avoimet viikkoharjoitukset maanantaina 21.8. kello 18.00 alkaen. Tapahtuma on avoin kaikille palokuntatoiminnasta kiinnostuneille. Mahdollisuus seurata Kuopion VPK:n viikkoharjoituksia, tutustua VPK:n kalustoon ja varusteisiin sekä kokeilla niitä itse. Tapahtumapaikka on Atrian parkkipaikka Kellolahdentiellä Kuopiossa (ajo Touvitien kohdalta). Kahvitarjoilu.

Nuoriso-osaston avoimet viikkoharjoitukset tiistaina 22.8. kello 18.00 alkaen. Tapahtuma on avoin kaikille palokuntanuorisotoiminnasta kiinnostuneille. Mahdollisuus seurata Kuopion VPK:n nuoriso-osaston viikkoharjoituksia ja tutustua VPK:n kalustoon ja varusteisiin. Tapahtumapaikka on Atrian parkkipaikka Kellolahdentiellä Kuopiossa (ajo Touvitien kohdalta).

Meidän Kuopio -festivaali huipentuu Harrastuspäivä-tapahtumaan Puijonsarven koululla (Keski-Kaari 44, Kuopio) sunnuntaina 27.8. kello 11–14. Kuopion VPK on mukana harrastuspäivässä esittelemässä toimintaansa ja palokuntaharrastusta. Mahdollisuus tutustua VPK:n ajoneuvoihin ja kalustoon. Järjestämme myös pientä aktiviteettia kävijöille. Hälytysvaraus.

Haapajärven VPK

Avoimet viikkoharjoitukset keskiviikkona 23.8. klo 18–20. Lastaajantie 1, Haapajärvi.

Hailuodon VPK

Avoimet viikkoharjoitukset keskiviikkona 23.8. klo 18. Luovontie 176, Hailuoto.

Oulun VPK

Oulun Palokuntanaisten avoimet ovet torstaina klo 18.30–20. Emäpuuntie 2, Oulu.

Ylivieskan VPK

Kaikille avoin tapahtuma Kuntokeskus Liikun pihalla torstaina 24.8., jossa kalustoesittelyä ja osastot esittelevät omaa toimintaansa. Kahvia ja mukavaa tekemistä. Ollilanojankatu 1, Ylivieska.

Kolin pelastusasema

Avoimet viikkoharjoitukset maanantaina 21.8. klo 17.00

Lauantaina 26.8. avoimet ovet klo 11–13.00 pelastusasemalla

Reijolan VPK

Avoimet viikkoharjoitukset tiistaina 22.8. klo 18–20.

Kangasalan VPK

Järjestämme hälytysosaston avoimen harjoituksen lauantaina 26.8. klo 10–12 kaikille yli 16-vuotiaille teemalla tieliikennepelastaminen.

Kiikan VPK

Avoimet hälytysosaston viikkoharjoitukset maanantaina 21.8.

Keikyän VPK

Järjestämme avoimet viikkoharjoitukset Pehulassa maanantaina 21.8. klo 18.

Linnavuoren TPK

Maanantaina 21.8. avoimet hälytysosaston viikkoharjoitukset klo 17–19 Linnavuoren paloasemalla Linnavuorentie 8.

Nuoriso-osaston ja naisosaston yhteiset avoimet harjoitukset tiistaina 22.8. klo 17–19 Linnavuoren paloasemalla Linnavuorentie 8.

Nokian VPK

Jokainen osasto järjestää omalla päivällään kaikille avoimet harjoitukset. Alustavasti tiistaina 22.8. hälytysosasto, keskiviikkona 23.8. nuoriso-osasto ja torstaina 24.8. tukiosasto.

Lauantaina 26.8. klo 12–15 osallistumme Nokialla järjestettävään Harrastustori-tapahtumaan, joka on tarkoitettu erilaisten harrastusten esittelyyn sekä rekrytointiin. Osoite Nokian keskusurheilupuisto, Hinttalankatu 6.

Rautajärven VPK

Avoimet viikkoharjoitukset tiistaina 22.8. klo 18.00.

Sääksjärven VPK

Kaikkien osastojen avoin yhteinen harjoitus paloasemalla tiistaina 22.8. klo 17.30–19.30.

Urjalan VPK

Avoimet viikkoharjoitukset keskiviikkona 23.8. klo 18.30.

Ylöjärven VPK

Viikkoharjoituksiin saa tulla tutustumaan. Hälytysosaston harjoitukset maanantaina 21.8. klo 18–20, naisosaston kokoontuminen tiistaina 22.8. klo 18 ja nuoriso-osaston harjoitukset keskiviikkona 23.8. klo 18. 

Lauantaina 26.8. klo 13–15 paloasemalla toiminnan esittelyä kiinnostuneille.

Billnäs FBK

Avoimet viikkoharjoitukset

Bobäck FBK

Hälytysosaston demopäivä ja rekrytointitapahtuma torstaina 24.8 klo 19–20 asemalla.

Ekenäs FBK

Rekrytointitapahtuma asemalla lauantaina 26.8. klo 10–12.

Espoon VPK

Lauantaina 26.8. rekrytointitapahtuma klo 13–15. Löydät meidät paloasemalta Espoon keskuksesta, osoitteesta Itäinen Jokitie 1, 02770 Espoo.

Oitbacka FBK-VPK

Lauantaina 26.8. avoimet hälytysosaston harjoitukset klo 12–15. Ilmoittaudu mukaan!

Paloniemen VPK

Hälytysosaston avoimet harjoitukset maanantaina 21.8. klo 18.15 Lohjan vanhalla Mondin tehtaalla.

Sökö Sommarö FBK VPK

Avoimet viikkoharjoitukset

Olemme Espoo-päivä tapahtumassa Lippulaiva-kauppakeskuksessa lauantaina 26.8 klo 10.30–15 hälytysosaston ja nuoriso-osaston kanssa. 

Vanhankylän seudun VPK

Avoimet ovet lauantaina 26.8. klo 12–15.

Enontekiön VPK

Avoimet viikkoharjoitukset

Tervolan VPK

Lauantaina 26.8. rekrytointia Maaseudulta Käsin -messuilla. Hälytysosasto esittelee pelastuskalustoa ja antaa vinkkejä ja pikaopastuksen alkusammutukseen.

Maanantaina 28.8. klo 17.30 kaikilla yli 16-vuotiailla on mahdollisuus tulla paloasemalle tutustumaan hälytysosaston harjoituksiin ja "Miten tästä jatketaan keikoille" -tilaisuuteen.

Ylitornion VPK

Avoimet ovet paloasemalla lauantaina 26.8. klo 12–15. Ohjelmassa auton pilkkomista, pelastuskaluston esittelyä ja arvonta. Tarjolla myös kahvia ja makkaraa!

Asolan VPK

Palokunnan toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan paloasemalle lauantaina 26.8. klo 10–13. Osoite Kuusitie 5, 01400 Vantaa.

Halkian VPK & Pornaisten VPK

Avoin vauriopuu/puunkaato harjoitus tiistaina 22.8 klo 19–20.30, osoite tarkentuu. Harjoituksia voi tulla seuraamaan, mutta ei osallistumaan itse toimintaan.

Lauantaina 26.8. klo 11–15 Halkian VPK:lla Pornaisten ja Halkian VPK:n yhteinen kalustoesittely ja rekrypäivä. Osoite Pietalantie 11, 07190 Pornainen.

Hyvinkään konepajan TPK

Avoimet viikkoharjoitukset tiistaina klo 18–20.

Lauantaina 26.8. rekrytointitapahtuma

Kaarelan VPK

Kaikki viikkoharjoitukset ovat avoimia uusille jäsenille.

Lauantaina 26.8. klo 11–13 esittelemme toimintaa omalla paloasemalla. Osoite Palotie 5 01610 Vantaa.

Kellokosken VPK

Yleisöllä on mahdollisuus tulla seuraamaan palokunnan hälytysosaston viikkoharjoituksia maanantaina 21.8.

Klo 17.30 eteenpäin kahvitarjoilu, mahdollisuus tutustua palokunnan kalustoon, palokunnan toimintaan ja palokuntalaisiin.

Klo 18–19.30 yleisöllä mahdollisuus seurata hälytysosaston viikkoharjoituksia. Paikalla myös naisosasto kertomassa omasta toiminnastaan. 

Klaukkalan Metsäkylän VPK

Häytysosaston harjoituksia tulla seuraamaan maanantaina 21.8. klo 18–20.

Rekolan VPK

Esittelemme toimintaamme ja paloautoa lauantaina 26.8. klo 15–18 Meidän Havis! -yleisötapahtumassa Rautkallion puistokentällä, Vanha Rekolantie 6 Vantaa.

Viikkoharjoituksemme ovat aina avoinna toiminnastamme kiinnostuneille. Hälytysosasto harjoittelee maanantaisin klo 18 ja nuoriso-osasto torstaisin klo 18 paloasemallamme osoitteessa Sakarintie 10 Vantaa. Tervetuloa mukaan!

Jyväskylän VPK

Avoimet viikkoharjoitukset / uusien jäsenten info-tilaisuus maanantaina 21.8.2023 klo 19.30, Palokan paloasema, Antinniityntie 1.

Jämsänkosken VPK

Lauantaina 26.8. 12–16 Jämsänkosken VPK on kalustoineen Vanhan klubin ja uimahallin välisellä alueella.

Leppälahden VPK

Avoimet viikkoharjoitukset

Lauantaina 26.8. rekrytointitapahtuma

Heinäjoen VPK

Avoimet viikkoharjoitukset

Idänpään ja ympäristön VPK

Avoimet ovet asemalla tiistaina 22.8. klo 17–20. Tapahtumassa pääset tutustumaan hälytysosaston toimintaan.

Ryttylän VPK

Tiistai 22.8. klo 17–18.30 nuoriso-osaston harjoitukset, joihin on avoimet ovet.

Torstai 24.8. klo 18–20 hälytysosaston harjoitukset, joihin on avoimet ovet.

Lauantai 26.8. klo 10–12 rekrytilaisuus ja asemalla avoimet ovet. Edustettuna kaikki osastot eli nuoriso-, tuki- ja hälytys-osastot.

Tammelan VPK

Lauantaina 19.8. Tammelassa järjestetään Harrastusmessut, joihin Tammelan VPK osallistuu. Meidät löytää torilta klo 10–14.

Maanantaina 21.8. järjestämme hälytysosaston avoimet viikkoharjoitukset klo 18–20.

Sunnuntaina 27.8. järjestämme avoimet nuoriso-osaston harjoitukset 7–10 -vuotiaille klo 16.30–18 ja 11–15 -vuotiaille klo 16.30–18.30.

Tuuloksen Kirkonseudun VPK

Maanantaina 21.8. klo 18.00 avoimet viikkoharjoitukset.

Lauantaina 26.8. olemme esillä Kauppakeskus Tuulosen pihassa ja esittelemme kalustoamme sekä toimintaamme.

Lauttasaaren VPK

Osallistumme lauantaina 26.8. Lauttasaari-päivään.

Länsi-Helsingin Sopimuspalokunta

Tule seuraamaan hälytysosaston avoimia viikkoharjoituksia tiistaina 22.8. klo 17.45–20. Osoite Krämertintie 8, Helsinki.

Malmin VPK

Hälytysosaston toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan asemalle lauantaina 26.8. klo 11–14.

Marjaniemen VPK

Osallistumme Vuosaaren VPK:n kanssa Vuosaaren satamapäiviin.

Pitäjänmäen VPK

Hälytysosaston toiminnasta kiinnostuneet miehet ja naiset ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan asemallemme lauantaina 26.8. klo 11–13.

Osoite: Viinentie 6, Helsinki

 Jos et pääse rekrytapahtumaan, ota yhteyttä sähköpostilla: pitajanmaen.vpk@kolumbus.fi

Puistolan VPK

Avoimet viikkoharjoitukset

Tapahtuma omalla alueella torstaina 24.8.

Tammisalon VPK

Tule tutustumaan hälytysosaston toimintaan, kalustoon ja jäseniin tiistaina 22.8. klo 18–20.

Tapanilan VPK

Avoimet hälytysosaston viikkoharjoitukset tiistaina 22.8. klo 18.

Oravin WPK

Lauantaina 2.9. klo 13–15. mm. palokunnan veneeseen tutustumista, makkaranpaistoa, lapsille mato-ongintakilpailu.

Punkaharjun VPK

Lauantaina 26.8. tapahtuma Punkaharjun torilla.

Savonrannan VPK

Savonrannan VPK järjestää tiistaina 22.8. klo 17.30 alkaen yleisölle avoimen viikkoharjoituksen Savonrannan paloasemalla. Toivomme paikalle erityisesti palokuntatoiminnasta kiinnostuneita, mahdollisesti tulevia sopimuspalokuntalaisia. Harjoituksen jälkeen kahvitarjoilu.

Sulkavan VPK

Osallistumme Sulkavaisiin lauantaina 26.8.

Koskenkorvan VPK

Avoimet ovet lauantaina klo 12–15. Tapahtumassa pääset kurkistamaan paloautoon sekä kokeilemaan palomiehen varusteita ja tulen sammuttamista. Kahvi ja mehutarjoilu. Tervetuloa koko perheen voimin!

Joutsenon PVPK

Avoimet viikkoharjoitukset tiistaina 22.8 klo 17–19 paloasemalla.

Lauantaina 26.8. klo 12–16 rekrytointipäivä sekä kaluston ja toiminnan esittelyä paloasemalla.

Simpeleen VPK

Lauantaina 26.8. koko perheen tapahtuma paloaseman pihassa. VPK:n 55-vuotisjuhlan kunniaksi kakkukahvit.

Tainionkosken VPK

Avoimet viikkoharjoitukset

Sopimuspalokuntaviikon webinaarit

Sopimuspalokuntaviikolla järjestetään ajankohtaisia webinaareja jo palokuntatoiminnassa mukana oleville. Klikkaamalla webinaarin nimeä pääset tapahtumasivulle, josta löytyy lisätietoa, ilmoittautuminen sekä osallistumislinkki.

Sisäministeriön kyselytunti
Maanantai 21.8. klo 18–19.30

Palokunta ja eurot: minkä arvoista on palokuntatoiminta?
Tiistai 22.8. klo 10–11

Ohje pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoimintaan
Tiistai 22.8. klo 18–19.30

Psyykkinen suorituskyky
Keskiviikko 23.8. klo 9.30–11 ja klo 18–19.30

Hälytysmuonitus
Keskiviikko 23.8. klo 18–19.30

Miten ohjaajana voi tukea ja vahvistaa lapsen tai nuoren mielenterveyttä?
Torstai 24.8. klo 10–11.30 ja klo 18–19.30

Pelastusopiston 2024 OPS ja Sammutustekniikkakurssi
Torstai 24.8. klo 18–19.30

Palokaveri-hanke
Perjantai 25.8. klo 10–11

Materiaalia rekrytoinnin tueksi

Olemme luoneet vapaasti käytettäviä mainosmateriaaleja ja työkaluja palokuntien rekrytoinnin tueksi. Materiaalipankista löydät esimerkiksi täytettäviä rekrytointiesitteitä ja somekuvia sekä uuden apuohjaajan perehdytyspaketin.

Sopimuspalokuntaviikon materiaalit

Olemme tuottaneet Sopimuspalokuntaviikkoa varten lisää materiaalia rekrytoinnin tueksi. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.

Sopimuspalokuntaviikon materiaalipankista löytyy

  • Järjestäjän ohje – Kysymyksiä ja vastauksia
  • Palokunnan rekrytointiprosessi
  • Vinkkilista uusien apuohjaajien rekrytointiin.

Teemaviikon viestintää varten materiaalipankista löytyy valmiita somekuvia ja -tekstejä palokuntien eri toiminnoista ja ajankohtaisista webinaareista. Kuvat ja tekstit ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.

Kannustamme palokuntia hyödyntämään materiaaleja ja viestimään viikon tapahtumista sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #sopimuspalokuntaviikko.

Oletteko mukana Sopimuspalokuntaviikolla?

Palokuntien ilmoittamille yhteyshenkilöille on lähetetty Sopimuspalokuntaviikon materiaalipaketti, josta löytyy tietoa rekrytointimateriaaleista, viestinnästä ja sosiaalisesta mediasta, tapahtumien järjestämisestä sekä ajankohtaisista webinaareista. Kannattaa käydä kurkkaamassa sähköposti!

Lisätiedot

Niko Ara
kehittämispäällikkö
niko.ara@spek.fi

Outi Spolander
viestintäkoordinaattori
outi.spolander@spek.fi