Palokuntanuoriso-osastojen Kaveriskaba esittelee palokuntatoimintaa kavereille ja läheisille

Kaveriskaba tuo säpinää ja kivaa tekemistä palokuntanuorten toimintaan.

Kaveriskaba-kilpailussa palokuntanuori kutsuu kavereitaan tai muita tärkeitä ihmisiä, kuten vanhemmat, sisarukset tai kummit kisailemaan ja tutustumaan palokuntanuorisotoimintaan ja palokuntatoimintaan yleisesti. Kilpailutapahtuman tarkoituksena on innostaa uusia ihmisiä mukaan palokunnan toimintaan ja lisätä palokuntatoiminnan tunnettuutta.

Jos palokunnan nuoriso-osasto on täynnä, voivat nuoret kutsua mukaan läheisiä aikuisia, joita voi innostaa liittymään palokuntaan esimerkiksi apuohjaajiksi palokuntanuorille tai tukitoimintaan. Palokunta voi myös järjestää kilpailutapahtuman omalla porukalla jossain palokunnan ulkopuolella, tuoden palokuntanuorisotoimintaa yleisesti tunnetuksi.

​​Kaveriskaban järjestäminen

Palokuntanuoret kutsuvat kavereitaan tai läheisiään kisailemaan leikkimielisessä palokunta-aiheisessa kilpailussa. Suositus on, että joukkueet koostuvat yhdestä palokuntanuoresta ja kahdesta kutsutusta kaverista/läheisestä.

Kilpailupaikka voi olla oma paloasema tai muu soveltuva paikka, kuten lähikoulun piha. 

Kannustamme palokuntanuoriso-osastoja kutsumaan myös esimerkiksi palokuntanuorten läheisiä ja muita palokuntalaisia seuraamaan kilpailutapahtumaa.

Kilpailurata

Kilpailuratana voidaan käyttää joko valmista sankoruiskun kilpailuratapohjaa tai palokunnan itse suunnittelemaa rataa, jossa nuoret pääsevät testaamaan palokuntataitoja.

Joukkueille on hyvä mahdollistaa radan testaaminen ennen kilpailusuoritusta. Kilpailun on tarkoitus olla leikkimielinen ja hauska, jotta kaikilla on kivaa.​

Materiaalipaketti ilmoittautuneille

Mikäli olet järjestämässä Kaveriskaban tai muun leikkimielisen kilpailutapahtuman, voit tilata meiltä mitaleja. Lähetämme ensimmäisenä mukaan ilmoittautuneille palokunnille mitalipaketin, jossa on kolme kultaista, kolme hopeista ja kolme pronssista mitalia. Mitalien lisäksi palokunta voi valita haluaako pakettiin myös tuubihuivit vai lippikset palkituille.

kaveriskaba materiaalipaketti 2026 sisältää mitalit ja joko lippiksen tai tuubihuivin


Ilmoita palokuntanne mukaan Kaveriskabaan

Ilmoittaudu mukaan Kaveriskabaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: riikka.vihavainen@spek.fi

Kerro viestissä millaisen kilpailutapahtuman olette pitämässä ja milloin tapahtuma on tarkoitus järjestää.

Lisätietoa

Kaveriskaba järjestettiin SPEKin toimesta vuosina 2024 ja 2025. Kilpailu on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön luoma konsepti, johon saatiin Sosiaali- ja terveysministeriön Lapsistrategiaan liittyvä rahoitus.

Lisätietoa Kaveriskabasta antaa

Niko Ara
harrastustoiminnan kehittämispäällikkö
niko.ara@spek.fi
040 482 0806