HAKA 3.0 – henkilökohtainen osaamispäiväkirja ja osaamisen vertaisarviointi
Sisäministeriön Ohje pelastustoiminnan sukellus- ja pintapelastustoimintaan sekä Putoamisvaarallisella alueella työskentely pelastustoimessa -ohjeen mukaisesti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on tuottanut HAKAan sähköisen pelastustehtävissä edellytettävän henkilökohtaisen osaamispäiväkirjan.
Ohjeet korostavat pelastustehtävien työturvallisuutta ja työskentelyn edellytyksiä harjoittelussa sekä todellisissa pelastustehtävissä. Pelastustyöntekijän tehtävän edellyttämä koko osaaminen tulee sisältyä kolmen vuoden sisällä tehtyihin osaamisen näyttöihin.
Pelastustehtävissä edellytettävä henkilökohtainen osaamispäiväkirja on nyt osana HAKAa.
Henkilökohtainen osaaminen näytetään viikkoharjoituksissa ja pelastustehtävillä, joissa joko viikkoharjoituksen vetäjä tai pelastustehtävällä ryhmänjohtaja vertaisarvioi osaamiset.
Palokunnassa on hyvä olla vertaisarviointioikeuksia kaikille viikkoharjoitusten vetäjille sekä ryhmänjohtajille. Vertaisarvioija kirjaa jokaiselle henkilölle osaamisen siten, että arvio osaamisesta on saavutettu, parannettavaa tai ei osallistunut.
HAKA apuna osaamisnäyttöjen suunnitteluun ja seurantaan
Palokuntien koulutuspäälliköiden rooli viikkoharjoitusten suunnittelussa korostuu. Harjoitukset pitää suunnitella siten, että palokunnan tehtäväprofiilin mukaiset osaamisvaatimukset sisältyvät harjoituksiin säännönmukaisesti. Henkilöiden osaamisnäyttöjen suunnitteluun ja seurantaan HAKA toimii hyvänä apuvälineenä.
Oman osaamisen seuranta
Jokainen HAKAan kirjautunut henkilö, riippumatta käyttöoikeuksista, näkee oman osaamispäiväkirjan, jossa näkyy kunkin osaamisen viimeinen voimassaolopäivä (oletusarvo 36 kk), missä tapahtumassa ja missä palokunnassa (henkilö voi olla usean palokunnan jäsen) osaaminen on vartaisarvioitu sekä vertaisarvioijan nimi. Henkilö näkee myös, jos viikkoharjoituksen vetäjä tai hälytystehtävän ryhmänjohtaja ei ole vielä tehnyt vertaisarviointia.
HAKA 3.0 käyttöopastus palokunnille -webinaaritallenne
Materiaalipankista löydät kaikki osaamiset
Tutustu materiaalipankissa kuhunkin osaamiskategoriaan liittyviin osaamisiin.