Julkaistu 12.08.2026
Ansiomerkkien merkkaaminen HAKAan
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Hallinnointikanta HAKAssa on henkilön kortilla välilehti ansiomerkit. Joidenkin palokuntien osalta ansiomerkit on merkattu, mutta osa palokunnista ei ole täyttänyt välilehteä lainkaan.
– Kuvitellaan tilanne, joka on kaikilla palokunnilla edessä viiden vuoden välein, kun palokunta täyttää tasavuosia, esim. 50, 55, 60 vuotta. Juhlissa on tapana huomioida palokunnan eteen tehtyä työtä jakamalla huomionosoituksia jäsenille. Sen vuoksi palokunnilla olisi hyvä olla palkitsemissuunnitelma, jossa on palokunnan luottamustehtävät kirjattuna ja mahdolliset tulevat huomioimiset huomioituina, sanoo palokuntien palvelutoiminnan kehittämispäällikkö Markku Savolainen SPEKistä.
Luottamustehtävät kannattaa kirjata myös HAKAan kunkin henkilön kortille roolit-välilehdelle. Näin jokaiselle henkilölle jää merkintä tehtävistä, joissa hän on palokunnassa toiminut.
– Tämä helpottaa myös ansiomitalien hakua, kun ei tarvitse pöytäkirjoista kaivella, missä tehtävissä palkittava henkilö on vuosien saatossa toiminut, Markku huomauttaa.
HAKAsta löytyvät kaikkien pelastusalan järjestöjen ansiomerkit, mukaan lukien pelastusliittojen ansiomerkit. Palokuntien omia ansiomitaleita ei HAKAssa ole, sen sijaan niitä voi merkitä HAKAan esim. kohtaan Muu ansiomerkki, palokunnan oman merkin nimi ja myöntämispäivä kirjoitetaan Lisätietoja-kenttään.
Uusina ansiomerkkiluokkina HAKAssa ovat Suomen Sopimuspalokuntien Liiton lanseeraamat Hälytysmerkit sekä Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton sekä Hämeen Pelastusliiton leirimerkit.
– Väitän, että kukaan meistä ei halua olla juhlallisessa tilaisuudessa, jossa joukon eteen palkittavaksi kutsutaan henkilö, jolla on jo rinnassa ansiomitali, joka ollaan jakamassa nyt uudelleen. Sen vuoksi saatujen ansiomitaleiden kirjaaminen HAKAan on ensiarvoisen tärkeää, Markku korostaa.