Julkaistu 10.04.2026
HAKAan lisätty uusia tapahtumatyyppejä
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ylläpitämään palokuntien hallinnointikantaan HAKAan on tehty päivityksiä huhtikuussa. HAKAsta löytyy nyt kaksi uutta tapahtumatyyppiä ja HAKA Appissa olleet Android 13 -käyttöjärjestelmän ongelmat on korjattu.
HAKAan on käyttäjien toiveesta lisätty kaksi uutta tapahtumatyyppiä:
- Kuntotestaus/terveystarkastus
- Hallinto
Kuntotestausten ja terveystarkastusten kirjaaminen
Kuntotestausta on toivottu aikaisemminkin ja nyt toive toteutettiin yhdessä terveystarkastuksen kanssa. Kyseiset tapahtumat liittyvät lähinnä hälytysosastojen toimintaan ja toimintakyvyn ylläpitoon.
– Etenkin harva-alueilla terveystarkastukseen voi mennä lähes kokonainen työpäivä, kun lähin paikka, jossa terveystarkastus tehdään on helposti 100 kilometrin päässä, sanoo palokuntakoulutuksen kehittämispäällikkö Markku Savolainen SPEKistä.
HAKAan kuntotestauksen/terveystarkastuksen tapahtuma-ajaksi on hyvä kirjata lähtöaika kotoa, töistä tai paloasemalta ja päättyminen kotiin, töihin tai paloasemalle palatessa.
Hallinnollinen työ näkyvämmäksi
Palokuntien hallinto vie paljon aikaa. Hallituksen sekä palokunnan päällikön hallinnollinen työ on hyvä tuoda entistä näkyvämmäksi. Tähän tarpeeseen vastaa uusi hallinto-tapahtumatyyppi.
Uudella tapahtumatyypillä kannattaa jatkossa kirjata hallituksen kokoukset sekä esimerkiksi päällystöpalaverit.
Lisäksi rahastonhoitaja, puheenjohtaja, jäsensihteeri ja muut palokunnan luottamushenkilöt tekevät paljon hallinnollista työtä, joka on aiemmin kirjattu muuksi tapahtumaksi. Nyt on mahdollista käyttää tapahtumatyyppinä hallintoa. Lisämääritteillä voi yksilöidä tehdyn työn (esim. tapahtumatyypiksi jäsensihteerille voi laittaa hallinto, tehtäväkuvaukseen HAKAn päivitys ja selosteeseen Palokunnan jäsenten roolien päivittäminen ajan tasalle).
Android 13 -käyttöjärjestelmän HAKA-ongelmat korjattu
HAKAn mobiilisovellus eli HAKA App ei ole hetkeen toiminut Android 13 -käyttöjärjestelmässä. Nyt vika on korjattu ja HAKA App toimii taas myös kyseisen käyttöjärjestelmän puhelimilla.