
Julkaistu 18.02.2021
Huomioi palokuntalaisia ansio- ja harrastusmerkeillä
Erilaiset ansio- ja harrastusmerkit ovat vanha ja perinteinen tapa palkita palokuntalaisia. Tämä perinne on edelleen toimiva ja siihen olemassa useita erilaisia vaihtoehtoja. Kannattaa tutustua eri vaihtoehtoihin!
SPEKin ansiomerkit
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöllä on erilaisia ansiomitaleita- ja ristejä. Lähtökohtaisesti näitä molempia haetaan oman alueen pelastusliitosta, joka myöntää ansiomitalit ja tekee päätökset ansioristin puoltamisesta, jonka myöntää lopulta SPEKin hallitus.
Ansiomitaleita myönnetään pelastusliitoissa ympäri vuoden, mutta ansioristejä SPEKin hallitus myöntää vain kahdesti vuodessa. Pelastusliittojen käsittelemät hakemukset tulee olla 15.3. ja 15.9. mennessä toimitettuna SPEKin Pasilan toimistolle, joten tämä on hyvä huomioida ansioristejä haettaessa.
Lisätietoa SPEKin ansiomerkeistä löydät SPEKin nettisivuilta.
Palokuntatoiminnan harrastusmerkit
Alueelliset pelastusliitot jakavat palokuntayhdistysten ehdotuksesta niiden toimiville jäsenille tunnustukseksi uutterasta palokuntatyöstä harrastusmerkin, joka annetaan tiettyjen tuntimäärien mukaisesti. Harrastusmerkki kuvaa palokuntaharrastustoiminnan volyymiä sekä henkilö- että toimintatasolla. Palokuntatoiminnan yhtenä mittarina on toimintaan käytetyn vapaaehtoistyöpanoksen määrä.
Nykyiset harrastusmerkkisäännöt tulivat voimaan vuoden 2020 alussa. Sääntöjä päivitettiin 3 §:n vapaaehtoistyötuntien määräytymisen osalta niin, että tuntien kertymisen ylärajoja on poistettu ja harrastustoimintaan lasketaan myös valmisteluun ja suunnitteluun käytetty aika. Harrastustunteja kertyy toiminnasta yhdistyksen kaikissa alaosastoissa.
Uusien sääntöjen mukaan palokuntalaisten vapaaehtoistyöhön ja palvelutoimintaan käyttämä aika lasketaan 100 %:sti ja sen lisäksi toimijoiden itsenäiseen työhön, esimerkiksi leirien, koulutusten, hallinnon, projektien suunnittelu- ja valmistelutehtäviin, käytetty aika lasketaan harrastustoimintaan kuuluvaksi ajaksi ilman ylärajaa.
Harrastusmerkkisäännöt suomeksi
Muut ansiomerkit
Myös muilla ansiomerkeillä voi palkita palokuntalaisia. Esimerkiksi alueellisilla pelastusliitoilla, Suomen Palopäällystöliitolla ja Suomen Sopimuspalokuntienliitolla on omia ansiomerkkejä, joita voit hakea erillisten sääntöjen mukaisesti.
Kaikki palokuntatoiminnan ansiomerkit on esitelty SPEKin julkaisemassa Palokuntien-merkit oppaassa, joka on ladattavissa palokuntaan.fi-nettisivuilla. Oppaan 3. painos julkaistiin marraskuussa 2020.