Uutiset

Uutiset

Kummipalokunta Kangaslammin pelastusaseman kouluttaja ja nuoria paloauton luona

Julkaistu 08.06.2026

Kummipalokunta päätti kevätkautensa iloisiin tunnelmiin

Kangaslammin pelastusasema on mukana Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Palokuntapalvelujen kummipalokuntatoiminnassa. Lue kummipalokunnan kuulumiset ensimmäisen harjoituskauden päätyttyä. Kummipalokuntatoiminnan tarkoituksena on tukea palokuntia nuorisotoiminnan aloittamisessa tai uudelleenkäynnistämisessä. Kummipalokunnaksi voi ilmoittautua matalalla kynnyksellä.

– Meille kuuluu hyvää, kertoo nuoriso-osaston johtaja Suvi Koponen Kangaslammin pelastusasemalta.

Kevään aikana nuoret ovat päässeet harjoittelemaan palokuntanuorten perustaitoja letkuihin, solmuihin ja pukeutumiseen liittyen. Lisäksi kevätkausi sisälsi maastoetsintää, radioliikenteen harjoittelua, alkusammutusta ja perusselvityksiä.

Nuoret ovat viihtyneet palokuntatoiminnassa hyvin. Etenkin toiminnallinen tekeminen on ollut nuorten mieleen, kuten Junior FireFit, pienet kisailut ja laivanupotus radiopuhelimilla.

– Nuoret ovat pysyneet mukana toiminnassa ja saimme kevään aikana yhden uuden jäsenenkin vielä mukaan, Suvi iloitsee.

Nuoret saavat vaikuttaa

Kangaslammin palokuntanuoret toivoivat koko kauden ajan pääsevänsä harjoittelemaan savusukellusta, ja viimeisissä paloasemaharjoituksissa aiheen pariin lopulta päästiin.

Vaikuttamismahdollisuus harrastustoiminnassa antaa nuorille vahvemman kokemuksen yhteisöön kuulumisesta. Lisäksi se sitouttaa nuoria toimintaan ja lisää nuorten pitovoimaa palokunnassa.

Palokunnassa innostuttiin järjestämään myös oma Päivä Paloasemalla -tapahtuma monen vuoden tauon jälkeen. Tapahtuma kiinnosti paikkakuntalaisia ja paloasemalla vieraili mukavasti kävijöitä.

– Toukokuun lopussa pidettiin kevätkauden päättäjäiset. Syksyllä harjoitukset jatkuvat ja joukkoomme on liittymässä uusia jäseniä.

kummipalokunta kangaslammi maastoetsintäharjoituksessa

Ilmoita palokuntanne kummipalokuntatoimintaan

– Kummitoimintaan voi hakea mukaan matalalla kynnyksellä. Mikäli jossain päin Suomea kaivataan apua ja tukea nuorisotoiminnan aloittamiseen tai uudelleenkäynnistämiseen, niin autamme mielellämme, järjestöasiantuntija Outi Kamunen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Palokuntapalveluista sanoo.

SPEKin Palokuntapalvelut tukee kummipalokunniksi ilmoittautuneita palokuntia materiaalipaketilla, joka sisältää nuorisotoimintaa ja rekrytointia tukevia materiaaleja. Lisäksi kummipalokunnille tarjotaan vinkkejä esimerkiksi rekrytointiin ja rahallisten avustusten hakemiseen liittyvissä kysymyksissä ja haasteissa.

– Olemme saaneet SPEKin Palokuntapalveluiden kummitoiminnasta runsaasti varmuutta tekemiseemme, sekä selkeitä ohjeita ja tukea aina, kun jokin on mietityttänyt. Kattava materiaalipaketti on helpottanut toiminnan käynnistämisessä ja tukenut rekrytointia. Lisäksi sähköinen materiaali sisältää runsaasti harjoitusaiheita, joita aiomme ottaa laajasti käyttöön kevätkauden harjoitusohjelmassa, Suvi kertoo.

– Palokuntien nuorisotyön tukeminen on yhteiskunnallinen kysymys. Palokuntaharrastus antaa turvallisuustaitoja, vahvistaa auttamishalua, luo ystäviä, ehkäisee syrjäytymistä ja kasvattaa uusia pelastajia, Outi pohtii.

Ilmoittaudu mukaan kummipalokuntatoimintaan tällä lomakkeella: link.webropol.com/s/kummipalokunta

Uusimmat