Julkaistu 19.05.2022
Marko Pousi valittiin vuoden 2021 palokuntanuorisotyöntekijäksi
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijäksi valittu Marko Pousi on omistautunut työlleen palokuntanuorten parissa. Vuoden aikana koetut terveyshuoletkaan eivät saaneet Markoa luopumaan palokuntanuorisotyöstä tai iloisesta ja positiivisesta asenteestaan.
SPEKin valtakunnallinen palokuntatoimikunta on valinnut Marko Pousin Lauritsalan VPK:sta vuoden 2021 palokuntanuorisotyöntekijäksi. Marko toimii kotipalokuntansa nuoriso-ohjaajana, mutta myös Lauritsalan VPK ry:n puheenjohtajana, Kaakkois-Suomen Pelastusalanliiton hallituksen jäsenenä sekä Kaakkois-Suomen Pelastusalanliiton nuorisotyöohjaajana.
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijä -huomionosoitus myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta ja menestyksekkäästä työstä palokuntanuorisotoiminnan hyväksi. Nuorisotyöntekijän nimeämisen tarkoituksena on edistää palokuntanuorisotyötä Suomessa, kohottaa palokuntanuorisotyön arvostusta sekä kiittää aktiivisesta toiminnasta.
Iloinen ja positiivinen asenne tekivät vaikutuksen
Vuoden 2021 palokuntanuorisotyöntekijän valintaperusteissa korostettiin Markon omistautuneisuutta palokuntansa nuoriso-osaston toimintaan. Lisäksi perusteluissa mainittiin pitkä ja ansiokas ura valtakunnallisessa nuorisotyössä ja leirivastuutehtävissä.
Nopeasti muuttunut terveystilannekaan ei saanut Markoa luopumaan palokuntanuorten eteen tekemästään työstä. Syksyn ajan Marko oli tuttuun tapaansa aktiivisesti mukana nuorten toiminnassa. Koronan aiheuttaman harjoitustauon jälkeen Marko oli vastaanottamassa uusia ja vanhoja nuoria takaisin harrastuksen pariin. Hän oli myös auttamassa ja valvomassa nuorten harjoituksissa sekä opastamassa uusia kouluttajia kouluttamisen saloihin.
– Vaikka henkilökohtainen terveyteni muutti työskentelymahdollisuuksiani palokuntanuorten parissa, aion jatkossakin mahdollisuuksien mukaan olla toiminnassa mukana, Marko sanoo.
Markon iloinen ja positiivinen asenne tekivät valitsijoihin vaikutuksen.
Tärkeää työtä nuorten parissa
Marko kertoo, että palokuntanuorten ohjaaminen on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan lähellä hänen sydäntään.
– Palokuntanuorisotyö on erittäin tärkeää työtä. Vaikka kaikista palokuntanuorista ei tulekaan pelastusalan ammattilaisia, palokuntalaisia tai palokuntanuorisotyöntekijöitä, niin toiminta antaa nuorille koko elämän kantavia tietoja ja taitoja, Marko muistuttaa.
Kiitospuheessaan Marko korosti myös palokuntanuorten yhteisöllisyyttä, toiminnan avointa ilmapiiriä ja sen tarjoamia ystävyyssuhteita.
– Palokuntanuorisotyö voi olla monelle nuorelle ainoa toiminta, jossa he voivat olla omia itsejään, ilman pelkoa kiusaamisesta tai syrjinnästä. Pidetään yhdessä palokuntanuorisotyö myös jatkossa sellaisena, ja ovet avoinna kaikille nuorille heidän lähtökohdistaan riippumatta.
– Vaikka tämä arvostettu palkinto jaettiinkin tänä vuonna minulle, on palkinto meidän kaikkien yhteinen, sillä yhteistyöllä tätäkin tärkeää työtä tehdään, Marko muistuttaa kiitospuheensa lopuksi.