Uutiset

Uutiset

Tulimeri-risteilyn keikkatunnelmaa.

Julkaistu 31.01.2023

Palokuntalaiset kokoontuivat Tulimeri-risteilylle aloittamaan vuoden

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön palokuntapalvelut osallistui 25:nnen kerran järjestetylle Tulimeri-risteilylle, jolle kokoontui noin 1800 palokuntalaista eri puolelta Suomea. Ohjelmaan kuului kattaus pelastusalan ajankohtaisia aiheita sekä viihdettä 90-luvun tyyliin. Risteily järjestettiin 20.–21.1.2023.

Tulimeri on kaikkien palokuntalaisten yhteinen vuoden aloitustapahtuma, joka kokoaa yhteen niin vapaaehtoisia kuin päätoimisesti pelastusalalla toimivia. Risteilyn juuret ulottuvat Turun ja Porin läänin alueen palokuntien nuorisotyöntekijöiden vuosittaiseen alkuvuoden risteilytapahtumaan 1970- ja 1980-lukujen vaihteesta alkaen. 1990-luvulla risteilystä tuli pikkuhiljaa kaikkien palokunnassa toimivien risteily, ja vuonna 1998 risteily muuttui valtakunnalliseksi saaden samalla nimen Tulimeri.

Tulimeri tarjoaa viihdettä ja asiaa pelastusalalla toimiville. Nämä kaksi asiaa toteutuivat myös SPEKin palokuntapalveluiden asiantuntija Tom Lindellin risteilyllä:

– Olin toisen kerran työn merkeissä Tulimeri-risteilyllä. Vaikka ohjelmaan kuului messut ja seminaari, oli pääpaino siitä huolimatta viihteessä. Itse tapasin monta tuttua palokuntalaista ja oli mukavaa päästä vaihtamaan kuulumisia vanhojen kollegoiden kanssa, joita en ole tavannut vuosiin. Sain myös vihdoin nähdä Pandoran livenä, kun jäi näkemättä vuonna 1996 järjestetyssä Vaasan Rantarockissa. Esityksen jälkeen oli kylläkin omalta osalta aika painua pehkuihin, jotta olisin vireänä lauantain messuja varten, kertoo Tom.

SPEKin messupisteellä esiteltiin uudistunutta HAKAa

SPEKin palokuntapalvelut piti lauantaina messupistettä, jossa esiteltiin HAKA 2.0 uudistuksia sekä Palokuntien toimintaohjelmaa 2023–2027 ja Liekki-työkalua.

Uudistunut HAKA 2.0 julkaistiin joulukuussa 2022 ja se toi palokuntien pelastustoimintaan osallistuville vapaaehtoisille, osa-aikaisille ja päätoimisille henkilöille uusia ominaisuuksia suorituskyvyn analysointiin ja kehittämiseen. Käyttäjät voivat kirjata HAKAan tehtäväkohtaisesti käyttämiään kyvykkyyksiä ja arvioida niissä suoriutumista. Lisäksi hallinnointikantaan on tuotettu mahdollisuus henkilökohtaisten altistumisaikojen kirjaamiseen. HAKA ja sen uudet ominaisuudet tuovat hyötyjä niin sopimuspalokunnille, pelastusliitoille kuin pelastuslaitoksillekin.

Palokuntien toi­min­nan ja ke­hit­tä­mi­sen avuk­si on päivitetty Palokuntien toimintaohjelma 2023–2027. Toimintaohjelmaa tukee Liekki-työ­ka­lu, jonka ta­voit­tee­na on kan­nus­taa, haas­taa, oh­ja­ta ja tu­kea palokuntia ke­hit­tä­mään toi­min­taan­sa tavoitteellisesti pit­käl­lä aika­jän­teel­lä. 

– Päivän aikana osastollamme kävi noin 300 palokuntalaista ja etenkin HAKA-sovellus sai positiivisen vastaanoton. Vastavuoroisesti palokuntapalveluiden tiimi sai HAKAa käyttäviltä palokuntalaisilta arvokasta palautetta sovelluksen toimivuudesta sekä kehitysehdotuksia sovelluksen parantamiseksi, kertoo kehittämispäällikkö Niko Ara.

Palokuntalaisia tapaamassa osastollamme oli Niko Aran ja Tom Lindellin lisäksi palokuntajohtaja Petri Jaatinen. SPEKin asiantuntija- ja kehittämispalvelujen johtaja Mika Gröndahl puhui Tulimeri-seminaarissa sopimuspalokuntien varautumisesta.

Tulimeri toteutetaan Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton, Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton ja Uudenmaan Pelastusliiton yhteistyönä ja vastuullisena matkatoimistona toimii Matkapojat Oy. Tulimeri on Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton rekisteröity tuotemerkki.

                          HAKA-sovellus messupisteellä.Palokuntapalveluiden messupiste Tulimeri-risteilyllä

Uusimmat