Uutiset

Uutiset

Julkaistu 28.08.2020

Etsitään ehdokkaita tunnustuspalkintojen saajiksi

Valtakunnalliset tunnustuspalkinnot ja ehdokkaiden esille tuominen äänestyksissä on yksi tapa tehdä arvokasta ja merkityksellistä vapaaehtoista palokuntatoimintaa tunnetuksi. Tällä hetkellä on käynnissä kahden täysin erilaisen tunnustuspalkinnon ehdokashaku.

Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen on kaikkien vapaaehtoistoimijoiden yhteinen tunnustuspalkinto, jossa etsitään ansioitunutta vapaaehtoista. Toinen tunnustuspalkinto on turvallisuusalan Finnish Security Awards, jossa palkintokategorioita on useampia ja palkittava voi olla esimerkiksi henkilö, yhteisö tai teko. Kuka tahansa voi ilmoittaa ehdokkaita kyseisiin äänestyksiin.

Olisi erittäin arvokasta saada palokuntatoiminnasta hyvät ehdokkaat molempiin äänestyksiin! Upeaa, jos palkinto osuu kohdalle mutta tärkeintä olisi olla mukana ja saada näin tarpeellista näkyvyyttä koko toiminnalle.

Ketä palokuntalaista ehdottaisit Vuoden vapaaehtoiseksi?

Vuoden vapaaehtoinen voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen. Palokuntatoiminnasta löytyy varmasti hyviä ehdokkaita!

Vuoden vapaaehtoinen on Kansalaisareenan tunnustuspalkinto, jonka tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä. Vuoden vapaaehtoiseksi ei voi valita henkilöä, joka saa tehtävästään palkkaa. Sopimuspalokuntalaiset sopivat kuitenkin hyvin ehdokkaiksi tekemänsä vapaaehtoistyön osalta.

Ehdokkaan ilmoittamiseksi tarvitaan hänen itsensä suostumus, yhteystiedot sekä perustelut, miksi juuri ehdottamasi henkilö ansaitsee Vuoden vapaaehtoinen –arvonimen. Voit esimerkiksi kertoa, missä ja millaista vapaaehtoistyötä henkilö on tehnyt, kauanko hän on toiminut vapaaehtoisena ja mikä tekee hänen työpanoksestaan erityistä.

Yhteinen ehdokas Vuoden vapaaehtoinen -äänestykseen?

Löytäisimmekö palokuntatoiminnasta yhteisen ehdokkaan Vuoden vapaaehtoiseksi? Olisi mahtavaa, jos saisimme yhden yhteisen ehdokkaan, jolla olisi hyvät mahdollisuudet valtakunnallisessa yleisöäänestyksessä!

Yhteisten Vuoden vapaaehtoinen -ehdokkaiden osalta kannattaa toimia pian mahdollisten palokuntatoiminnan omien äänestysten varalta. Ilmoita ehdotuksesi palokuntatoiminnan yhteiseksi ehdokkaaksi 4.9. mennessä. Yhteystiedot: jenni.jarvinen@spek.fi tai p. 0406888807.

Kuka tahansa voi ilmoittaa ehdokkaita Kansalaisareenan verkkopalvelussa 17.9. saakka. Pyydäthän ehdokkaalta luvan, ennen kuin lähetät ehdotuksen. Täytä lomake suomeksi tai ruotsiksi verkossa: https://link.webropolsurveys.com/S/503B67DA37FB3C30.

Ehdotusten pohjalta suoritetaan 1. - 30.10. yleisöäänestys, jonka kymmenen kärjen joukosta arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2020.

Lisätietoja:
https://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/

Ehdota Finnish Security Awards -turvallisuuspalkintojen saajia!

Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot jakaa Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti. Palkitsemisen tarkoituksena on nostaa esiin turvallisuusalan esimerkillistä turvallisuustoimintaa ja -innovaatioita. Ensimmäisen kerran palkinnot jaettiin vuonna 2015. Aiemmin palkittuja palokuntalaisia kategoriassa Turvallisuusalan vapaaehtoinen ovat Saku Rouvali ja Timo Tammisto (2016) sekä koko suomalainen VPK-toiminta (2018).

Palkittavaksi etsitään esimerkillisiä ihmisiä, yrityksiä, toimijoita, turvallisuustekoja ja innovaatioita. Palkintosarjoja on 11, ja ne löytyvät täältä: https://www.finnishsecurityawards.fi/palkinnot/2020

Löytyisikö palokuntalaisista esimerkiksi:

Turvallisuustyön vapaaehtoinen

Jaetaan vapaaehtoiselle tai vapaaehtoisryhmälle, joka on esimerkillisellä tavalla kunnostautunut jonkin turvallisuuteen liittyvän osa-alueen vapaaehtoistoiminnassa.

Vuoden turvallisuusteko

Jaetaan henkilölle, ryhmälle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on yllättänyt positiivisella turvallisuuteen liittyvällä päätöksellä tai teolla. Palkinto voidaan myös antaa epäitsekkäästä ja rohkeasta toiminnasta vaara- tai onnettomuustilanteessa.

Lähetä ehdotuksesi viimeistään 15.9.

Lomake ja ohjeet löytyvät täältä: https://www.finnishsecurityawards.fi/

Uusimmat