Julkaistu 23.09.2026
Palokuntanuoret edustivat Suomea kansainvälisissä CTIF-kilpailuissa
Heinäkuussa Tšekkiin kokoontui lähes tuhat palokuntanuorta, tuomaria, toimitsijaa ja kannustajaa 21 eri maasta. Suomesta nuorten kansainvälisiin CTIF-palokuntakilpailuihin osallistui kolme joukkuetta: Kauklahden VPK, Maskun VPK ja Herrala-Iitin tyttöjoukkue.
Kilpailuissa mitattiin joukkueiden palokuntataitoja, fyysistä kuntoa ja yhteistyötä, mutta matka tarjosi nuorille paljon muutakin kuin kilpailusuorituksia. Viikon aikana syntyi uusia ystävyyksiä, kertyi kansainvälisiä kokemuksia ja moni haastoi itseään aivan uudella tavalla.
– Nuoret edellä mennään. Se on minusta tärkein juttu, kiteyttää Suomen delegaatiojohtaja Jouko Koski.
Herrala-Iitin joukkueelle huippuonnistuminen
Nuorten CTIF-kilpailuissa joukkueet kilpailevat kahdessa lajissa: kalustoradalla ja viestiradalla.
Kalustoradalla kilpailijat ylittävät erilaisia esteitä ja suorittavat palokuntatyöhön liittyviä tehtäviä, kuten kaluston tunnistamista, letkujen käsittelyä, solmujen tekemistä ja veden ruiskuttamista tarkkuuskohteeseen.
Viestiradalla yhdeksänhenkinen joukkue etenee 400 metrin matkan, jossa on vuorotellen esteitä ja muita tehtäviä. Kilpailussa ratkaisevat nopeuden lisäksi yhteistyö, taito ja virheettömyys.
Suomalaisten sijoitukset 59 joukkueen kokonaiskilpailussa olivat 31:s, 40:s ja 50:s. Suomen paras joukkue oli Herrala-Iitti, joka sijoittui tyttöjoukkueiden kilpailussa 12:nneksi 20 joukkueen joukosta.
– Herrala-Iitti teki virheettömät suoritukset ja kalustoradan aika jäi alle 50 sekunnin. Se on todella kova tulos, Koski hehkuttaa.
Myös Kauklahden ja Maskun joukkueet suoriutuivat hyvin, mutta kilpaurheilussa pienet erot voivat ratkaista sijoituksen.
Kansainvälisistä kisoista rohkeutta ja uusia kokemuksia
Sijoitusta tärkeämpää oli kuitenkin se, mitä tapahtui kisaratojen ulkopuolella.
Nuoret kehuivat riemukasta kannustusta ja kisatunnelmaa. Kisailu jatkui myös leiriolympialaisissa, joiden leikkimielisissä lajeissa riitti vauhtia ja naurua. Uusia ystäviä löytyi niin Suomen joukkueen sisältä kuin muiden maiden osallistujien joukosta.
Yksi nuorista totesi kotiinlähdön yhteydessä, että haluaisi tehdä saman reissun heti uudelleen.
– Nuorten kisat ovat aina upeita kokemuksia, koska niissä pääsee aistimaan läheltä nuorten innon, jännityksen, onnistumiset ja pettymyksetkin, toteaa CTIF-koordinaattori Annika Rinne.
– On hienoa seurata, kun nuoret rohkaistuvat kisatapahtumissa ja kokevat uusia asioita vieraassa kulttuurissa ja ympäristössä. Tällaiset tapahtumat lisäävät väkisinkin nuorten kansainvälistymistä, hän jatkaa.

Suomi toi lavalle tutut suosikit
Kansainvälisyys näkyi myös kilpailujen oheisohjelmassa. Kansojen näyttelyssä jokaisella osallistujamaalla oli oma telttansa, jossa oli esillä maiden kulttuuria perinneruoista musiikkiin ja tanssiin.
Osallistujamaat saivat nousta myös päälavalle, kun vuorossa oli kansojen esiintymiset.
Suomen nuorten esityksessä nähtiin suomalaisia ilmiöitä laidasta laitaan. Lavalla vilahtivat muun muassa joulupukki, jääkiekon maailmanmestaruus ja viime vuosien euroviisuedustajat.
– Nuoret heittäytyivät ihan täysillä ja ottivat yleisön haltuun, vaikka vettä satoi samaan aikaan kaatamalla, hehkuttaa kisamatkalle osallistunut SPEKin järjestöasiantuntija Outi Kamunen.
Kilpailuviikko saatiin kasaan vapaaehtoisten voimin
Myös kilpailujen järjestäminen oli oma suorituksensa.
Vuoden 2026 nuorten CTIF-kilpailut oli alun perin tarkoitus järjestää Saksassa, mutta ne jouduttiin perumaan kustannussyistä. Tšekki otti nopeasti vastuun järjestelyistä ja onnistui rakentamaan toimivan kilpailuviikon noin kymmenessä kuukaudessa.
Järjestelyihin osallistui 180 vapaaehtoista. Noin sata nuorta palokuntalaista ilmoittautui mukaan valtakunnallisen haun kautta, ja loput vapaaehtoisista tulivat Šumperkin alueelta.
Apua saatiin myös naapurimaista. Puolalaiset palokuntalaiset lainasivat järjestäjille kalustoa ja kilpailuesteitä, Sloveniasta saatiin lainaksi letkut.
CTIF-matkalle ei tarvitse lähteä yksin
Suomen delegaatiojohtaja Jouko Koski kannustaa lähtemään CTIF-toimintaan mukaan, vaikka oman palokunnan joukkueen kokoaminen tuntuisikin aluksi haastavalta.
Joukkueeseen voi koota nuoria myös useammasta palokunnasta. Herrala-Iitin joukkue on tästä menestyksekäs esimerkki.
– Mukaan vaan. Meillä on paljon tietotaitoa ja apua saa, jos sitä tarvitsee. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä, Koski rohkaisee.
Kansainvälisiin kilpailuihin valitaan joukkueet kansallisten kisojen kautta. Seuraava mahdollisuus tavoitella Suomen edustuspaikkaa on CTIF-kilpailuissa elokuussa 2027 Pyhäjärvellä.
Suomen joukkueiden tulokset
Herrala-Iitti 1, sijoitus: 31/59 (12/20 tyttöjoukkueissa), pisteet: 1044,64
Kauklahden VPK 1, sijoitus: 40/59 (26/39 sekajoukkueissa), pisteet: 1031,92
Maskun VPK 1. sijoitus: 50/59 (34/39 sekajoukkueissa), pisteet: 1013,16