Julkaistu 25.04.2026
Risto Laakso on vuoden palokuntanuorisotyöntekijä
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijäksi valittiin Risto Laakso Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta Ylihärmän paloasemalta. Hän on kasvanut lyhyessä ajassa palokuntansa nuorisotoiminnan kantavaksi voimaksi kehittämällä aktiivisesti palokuntanuorisotoimintaa ja lisännyt toimillaan sen tunnettuutta.
Vasta kuusi vuotta palokuntatoiminnassa mukana ollut Risto Laakso on ehtinyt kouluttautua jo vanhemmaksi sammutusmieheksi ja savusukeltajaksi ja kehittää määrätietoisesti nuorisotoimintaa palokunnassaan. Aktiivinen asenne ja kehittämishalu tekivät valitsijoihin vaikutuksen.
– Tunnustuksen saaminen tuntuu maharottoman hyvältä, oikeen syräntä lämmittää, Risto tuumaa iloisena.
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijän valinnan teki Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön valtakunnallinen palokuntatoimikunta. Tunnustus jaettiin palokuntanuorten SM-kilpailujen yhteydessä Kouvolassa 25.4.2026.
Nuorisotyöntekijän nimeämisen tarkoituksena on edistää palokuntanuorisotoimintaa Suomessa, kohottaa palokuntanuorisotoiminnan arvostusta sekä kiittää aktiivisesta toiminnasta.
Palokuntaharrastus vei mukanaan
Risto kertoo katsoneensa palokuntatoimintaa ylöspäin koko elämänsä ajan, mutta ei ollut koskaan ajatellut voivansa itse olla osa yhteisöä. Ystävän houkuttelemana Risto kuitenkin osallistui viikkoharjoituksiin ja jäi sille tielle. Hälytystoiminnan lisäksi palokuntanuorisotoiminnasta tuli nopeasti tärkeä osa Riston elämää.
– Toimin alkuun apukouluttajana, mutta pian siirryin kouluttajan rooliin. Viimeiset kaksi vuotta olen myös toiminut Ylihärmän palokuntanuorten varapuheenjohtajana, Risto summaa.
Kun Ylihärmän palokuntanuorisotoiminnassa tapahtui sukupolvenvaihdos, otti Risto tilanteessa vastuuta. Hän alkoi kehittää toimintaa aktiivisella otteella, ottaen käyttöön kirjallisen suunnittelun, huomioimalla nuorten taitotasot ja innostamalla myös muita kouluttajia kokeilemaan rohkeasti uudenlaisia tapoja toimia.
Tärkeää tarjota innostavaa tekemistä nuorille
Risto kertoo pyrkivänsä tuomaan harjoituksiin uutta ja innostavaa tekemistä, jotta nuorten innostus ja mielenkiinto harrastusta kohtaan säilyisi.
– Jos pyörä pyörii vain tasaista vauhtia vuodesta toiseen, niin siinä alkaa nuorilta mielenkiinto loppua, Risto toteaa.
Somesta löytyy Riston mukaan paljon kivoja palokuntaan liittyviä sisältöjä ja harjoitusideoita, joita voi helposti kopioida omaan toimintaan.
– On myös tärkeää, että koulutusvastuu ei kaadu palokunnissa yhden ihmisen niskaan, vaan että meillä olisi tukiverkosto ja useita kouluttajia asemilla, joissa nuorisotyötä tehdään. Näin se tuntuu asteen verran kevyemmältä ja mukavammalta kaikille, Risto pohtii.
Nuorisotoimintaa näkyväksi somessa
Risto on tehnyt paljon työtä myös nuorisotoiminnan tunnettuuden eteen. Hän on ottanut vastuuta Ylihärmän palokuntanuorten sometileistä, kehittäen niitä rohkeasti ja lisäten palokuntanuorisotoiminnan näkyvyyttä ja tunnettuutta.
– Mikä sen parempi mainoskanava palokuntanuorisotoiminnalle olisi kuin se, jonka parissa he aikaa viettävät ja mistä heidät tavoittaa. Suunnitelmissa on jossain kohtaa luoda myös palokunnan oma Tiktok-tili, jolla saataisiin vielä lisää näkyvyyttä tälle mahtavalle harrastukselle, Risto kertoo.
Näkyvyyden lisääminen on vahvistanut myös nuorten me-henkeä sekä yhteisöllisyyttä.
Luotettava ja reilu tiimipelaaja
Perusteluissa Ristoa kuvataan luotettavaksi ja reiluksi tiimipelaajaksi. Hän on kouluttautunut aktiivisesti, ylläpitänyt osaamistaan määrätietoisesti ja ansainnut luottamuksen palokuntayhteisössä.
Kouluttajana Risto kuvailee itseään vaativaksi mutta rennoksi. Harjoituksissa asiat tehdään kunnolla ja loppuun asti, mutta Risto kokee olevansa kouluttajana kuitenkin helposti lähestyttävä.
– Kiusaamista en suvaitse yhtään. Nuorten tulee tiedostaa, että meitä on erilaisia niin fyysisesti kun henkisestikin. Se mikä on itselle helppoa, voi olla toiselle haastavaa. Kaikkien kanssa on tultava toimeen, Risto sanoo.
Tällainen tekeminen pitää nuorisotyön elävänä ja tekee harrastamisesta nuorille mahdollista, turvallista ja innostavaa.