Uutiset

Uutiset

Järjestöohjaaja Camilla Elgland ja viestintäkoordinaattori Riikka Vihavainen

Julkaistu 17.06.2021

SPEKin palokuntatiimi täydentyi järjestöohjaajalla ja viestintäkoordinaattorilla

SPEKin palokuntapalvelujen tiimiä on tämän vuoden aikana rakennettu tukemaan entistä vahvemmin palokuntien toimintaa ja vastaamaan palokuntatoiminnan kehittämistarpeisiin. Kesäkuun alussa palokuntapalveluissa uusina työntekijöinä aloittivat järjestöohjaaja Camilla Elgland ja viestintäkoordinaattori Riikka Vihavainen.

Ymmärrystä palokuntien toiminnasta

Camilla Elgland astui järjestöohjaajan saappaisiin viime syksynä SPEKin hallintopäälliköksi siirtyneen Timo Sovasen paikalle. Camilla on koulutukseltaan yhteisöpedagogi, mutta hän on suorittanut myös sosiaali- ja terveysalan lähihoitajan perustutkinnon.

– Minulla on monipuolista kokemusta ihmisten kanssa työskentelystä ja näen sen vahvuudeksi nykyisessä työssäni. Olen toiminut ohjaajana niin lasten, nuorten, kehitysvammaisten kuin ikäihmistenkin parissa. Ennen SPEKille tuloa toimin asuntolaohjaajana Kanneljärven Opistolla, Camilla kertoo.

Palokuntatoiminta ja ihmisten kanssa toimiminen ovat Camillalle tuttuja myös harrastusten kautta. Hän on ollut mukana palokuntatoiminnassa vuodesta 2009, toimien niin kouluttajana, varhaisnuoriso-osaston johtajana, nuoriso-osaston varajohtajana kuin nuorempana sammutusmiehenäkin. Camilla on ollut monipuolisesti mukana myös yhdistystoiminnassa, esimerkiksi Länsi-Uudenmaan nuorisotyötoimikunnan sihteerinä.

– Odotukseni SPEKistä työnantajana ja työskentelystä täällä olivat korkeat, mutta työ on jo lyhyen kokemuksen perusteella vastannut odotuksiani täysin. Odotan innolla ja mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää!

Uusia näkökulmia

Riikka Vihavainen aloitti palokuntapalveluissa viestintäkoordinaattorina. Valtiotieteiden maisteriksi viestinnästä valmistunut Riikka hyppäsi mukaan palokuntapalvelujen tiimiin sote-alan viestintäasiantuntijan tehtävistä.

– Sosiaalinen media, kirjoittaminen ja viestiminen ovat kulkeneet mukanani jo vuosikymmeniä, vaikka alalle siirryin varsinaisesti vasta pari vuotta sitten.

Riikka on aiemmalta koulutukseltaan kulttuurituottaja ja työkokemusta hän on kerryttänyt viestinnän ohella laajasti eri aloilta ja työtehtävistä, kuten opetustyöstä, tapahtumatuotannoista ja artistien fanituotemyynnistä.

– On kiva päästä mukaan kehittämään toimintaa ja uskon, että tuon mukanani uusia näkökulmia tekemiseen ja asioiden viestimiseen, sillä palokuntatoiminta ei ole minulle entuudestaan tuttua. Ainakin tulen oppimaan valtavasti uutta, mikä ilahduttaa kaltaistani ikuista opiskelijaa, Riikka naurahtaa.

Palokuntapalvelujen tiimissä muutoksia jo alkuvuodesta

SPEKin palokuntapalveluissa on tapahtunut tämän vuoden aikana muitakin henkilöstömuutoksia, kun aiemmin järjestökoordinaattorina toiminut Jenni Järvinen siirtyi tammikuussa toisen työnantajan palvelukseen ja helmikuun alussa palokuntapalveluiden kehittämispäällikkönä aloitti aiemmin yritystapahtumien tuottajana toiminut Niko Ara.

Camillan tavoin myös Nikolla on vankka palokuntatausta. Hän on toiminut Padasjoen ja Lahden VPK:issa yli 20 vuoden ajan ja toimii yhä Padasjoen VPK:ssa hallituksen puheenjohtajana, nuoriso-osaston johtajana ja tekee myös toisinaan varallaoloa. Lisäksi Niko toimii SSPL:n Päijät-Hämeen työvaliokunnassa varapuheenjohtajana ja on jäsenenä Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen sopimuspalokuntien kehittämisverkostossa. Hän on ollut mukana myös useassa alueen toimintaa kehittävässä työryhmässä ja esimerkiksi SPEKin viikkoharjoitushankkeen työryhmässä.

– Nyt, uudessa tehtävässäni, opettelen katsomaan miltä sopimuspalokuntakenttä näyttää koko Suomen mittakaavassa, Niko toteaa.

Uusimmat