Julkaistu 03.09.2026
Vuoden palokuntanuori ei hyväksy kiusaamista edes leikillään
Valtakunnallinen Vuoden palokuntanuori on Aamos Manninen Kemin VPK:sta. Vuosittain jaettavalla tunnustuksella halutaan korostaa palokuntanuorten merkitystä vapaaehtoisten palokuntien toiminnassa ja jatkuvuuden turvaamisessa. Tunnustuksen jakoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Sopimuspalokuntaviikolla.
Vuoden palokuntanuori Aamos Manninen liittyi Kemin VPK:n nuoriso-osastoon vuonna 2023, ollessaan kymmenvuotias, ja jo samana vuonna hänet palkittiin oman palokuntansa Vuoden palokuntanuorena. Valtakunnallinen tunnustus tuli hänelle kuitenkin yllätyksenä.
– Tuntuu aika kivalta! En olisi uskonut, että näin voisi tapahtua, Aamos kommentoi yllättyneenä saamaansa huomionosoitusta.
Vuoden palokuntanuori -tunnustuksella halutaan palkita aktiivinen, vastuullinen ja toiset huomioon ottava nuori sekä nostaa esiin palokuntanuorisotoiminnan merkitystä valtakunnallisesti. Valinnan tekee vuosittain Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) Harrastustyöryhmä pelastusliittojen esitysten pohjalta.
Esimerkillinen toimija
Valintaperusteissa korostetaan erityisesti Aamoksen kykyä huomioida muut. Hän huolehtii siitä, että harjoituksissa kaikilla on työskentelyrauha, eikä hän hyväksy kiusaamista edes leikillään.
Perustelujen mukaan Aamos huolehtii muista niin harjoituksissa kuin yhteisillä matkoilla sekä auttaa aina tarvittaessa. Hän toimii palokunnassaan vastuullisesti ja kantaa huolta yhteisistä asioista ja varusteista.
Aamos myös menestyy hyvin harrastuksessaan. Hän osallistuu aktiivisesti harjoituksiin ja pärjää hyvin niin harjoituksissa kuin harjoituskauden päättävissä palokuntanuorten tietoja ja taitoja mittaavissa kokeissa.
Pelastusala kiinnostaa tulevaisuudessa
Palokuntatoiminnassa Aamos arvostaa ennen kaikkea harrastuksen monipuolisuutta.
– Aika lailla kaikki on kivaa, mitä täällä tehdään, hän sanoo.
Aamos suosittelee palokuntaharrastusta lämpimästi myös muille nuorille.
Palokuntatoiminnan lisäksi Aamos harrastaa myös meripelastusta. Kiinnostus pelastusalaan näkyykin tulevaisuuden suunnitelmissa, sillä hänen haaveenaan on tulla pelastusalan ammattilaiseksi.
– Kyllä haaveena on aina ollut tulla pelastajaksi, hän kertoo.
Kiinnostus alaan tulee osin myös kotoa. Aamoksen isä on harrastanut nuorena palokuntatoimintaa ja työskentelee nykyisin pelastusalalla.
Tunnustus nostaa esiin nuorten merkitystä palokuntatoiminnassa
– Valtakunnallinen tunnustus on merkittävä huomionosoitus sekä nuorelle itselleen että Kemin VPK:n ja Lapin pelastusliiton alueelliselle nuorisotyölle. Samalla se nostaa esiin nuorten tärkeän roolin suomalaisessa palokuntatoiminnassa, kertoo Lapin Pelastusliiton toiminnanjohtaja Pertti Heikkilä.
Palokuntanuorisotoiminta on yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa. Nuorisotoiminnasta siirrytään usein palokunnan muihin tehtäviin, kuten kouluttajaksi tai hälytystoimintaan. Nuorisotoiminta takaakin osaltaan palokuntien elinvoimaisuuden. Lisäksi se tarjoaa turvallisen yhteisön harrastaa ja ehkäisee tutkitusti nuorten syrjäytymistä.